ANNICA MILÁN

Laulaja / Näyttelijä / Spiikkeri

B:w1sicmvzaxpliiwxmdawxsxbim1hecjdlfsid2uixv0=

Annica Milán on 26 vuotias Tamperelainen laulaja ja näyttelijä. Hän on tuttu muun muassa Uuden musiikin kilpailusta 2016 jossa hän kisasi finaalissa duettoparinsa kanssa kappaleella "Good enough". Annica on kisannut myös The Voice of Finland ohjelmassa vuonna 2013. 

Hän valmistui pop&jazz muusikoksi Palmgren konservatoriosta pääaineenaan laulu vuonna 2016. 

Viimeisimpänä työnään Annica näytteli toista pääroolia lyhytelokuvassa "Äiti moppaa", elokuvan ensi-ilta on 24.4.2018. Kameran edessä työskentelystä hänellä on kokemusta kilpailujen lisäksi vierailusta Putous ohjelmassa Kari Ketosen kanssa. 

Annicalla on kokemusta myös teatterin lavalta musikaaleista Simply the best ja Peter Pan. 2018 kesällä hän näyttelee Porissa Kirjurinluodon kesäteatterissa Markku Pölösen käsikirjoittamassa ja Annu Valosen ohjaamassa musiikkikomediassa "Laula minulle rakkaudesta".  

Annica on julkaissut omaa musiikkia yhdessä duettoparinsa Kimmo Blomin kanssa mutta myös soolokappaleen "Thunder". Uutta musiikkia on työn alla ja julkaisua odottamassa. Lukuisia keikkoja tehneenä hän on laulanut erilaisissa kokoonpanoissa duosta puhallinorkesteriin ja genre on vaihtunut klassisesta poppiin, iskelmästä heviin ja kaikkea siltä väliltä.  
Annicalla on pop&jazz muusikon tutkinnon lisäksi 8 vuotta klassisia laulutunteja taustalla.